Kilpailut‎ > ‎

Kisaraportti 12.8.2006: Kanoottipurjehduksen SM-kisat hyvässä tuulessa


Kuva: Lämmin sää helli kilpailijoita taukojen aikana.

Kanoottipurjehduksen SM-kilpailut vietiin läpi 12.8.2007 jo totuttuun tapaan Lahden Vesisamoilijoiden johdolla. Upea aurinkoinen sää suosi Vesijärvellä käytyä kilpailua, mutta tuuli teki kilpailusta taitoja vaativan. Kilpailujen aikana tuulta saatiin lähes tyvenestä kiukkuisiin puuskiin ja suunta vaihteli jatkuvasti. Kilpailuja väritti muutama kaatuminen sekä välinerikot. Ensimmäistä kertaa kilpailujen historiassa kalustoa riitti jopa kolmeen eri sarjaan: ACA, IIIC ja avoin luokka. Tänä vuonna kärkisijat miehittivät vastatuuliosuuksilla onnistuneet ja tasaisimpaan suoritukseen yltäneet.

ACA-luokassa oli eniten kilpailijoita aikaisempien vuosien tapaan. Kilpailu pysyi tasaisena kolmanteen ja samalla viimeiseen lähtöön asti. Risto Lehtisen alus kulki vakuuttavasti, mutta jatkuvat puuskissa ilmenneet peräsinongelmat pudottivat hänet palkintosijoilta. Viimevuotista ACA-luokan kilpailua suvereenisti hallinnut Jukka Vaijärvi sortui pieniin virheisiin, jotka tiputtivat hänet luokan 2. sijalle. Kari Nykänen nousi lopulta ACA luokan mestariksi tasaisella suorituksella.

Ensimmäistä kertaa näyttävään IIIC-luokkaan saatiin riittävästi aluksia omassa sarjassa kilpailemiseksi. Alusten suuremmasta koosta ja purjepinta-alasta johtuen IIIC-luokka soveltuu myös kahden hengen miehistöllä purjehtimiseen. Yhdessä purjehtineet Simo ja Pekka Poikolainen tekivät "Lasse Vireenit” ja veivät ensimmäisen luokkamestaruuden ennen ensimmäistä lähtöä sattuneesta kaatumisesta huolimatta.

Asko Nikander on vuosien mittaan pystynyt pitämään oman aluksensa ja taitonsa vireessä. Asko voitti avoimen luokan ja oli kaikkien luokkien yhteislähtöjen nopein. Harri Luukkanen luovutti kilpailunjärjestäjien käyttöön kiertopalkinnon, johon Asko sai ensimmäisen kiinnityksen avoimen luokan voittajana.

Lahtelaiset ovat tehneet erinomaista työtä järjestäessään kanoottipurjehduskilpailut jo neljänä vuonna peräkkäin, mutta ensivuoden SM-kilpailuja varten etsitään uutta paikkaa ja järjestävää seuraa.

---
Tulokset:
ACA-luokka

1. Kari Nykänen
2. Jukka Vaijärvi
3. Pia Korhonen
4. Risto Lehtinen
5. Tapani Pakarinen

IIIC-luokka

1. Simo ja Pekka Poikolainen
2. Seppo Poikolainen
3. Tomi Poikolainen

Avoin luokka:
1. Asko Nikander
2. Topi Nissilä
3. Tomi Kallio-Könnö
Comments