Kilpailut‎ > ‎

Kisaraportti 18.8.2007: Kova tuuli haastoi kanoottipurjehtijat

14.10.2007

Kanoottipurjehduksen SM-kilpailut käytiin tänä vuonna Lohjalla elokuun 18. päivä. Lohjan Melanvääntäjien isännöimät kilpailut vietiin läpi navakassa tuulessa, joka oli erittäin haasteellinen etenkin isomman IIIC-luokan purjehtijoille.

Haastava keli palkitsi etenkin ensikertalaisia kasteella Lohjanjärveen, mutta osansa saivat myös vanhat konkarit. Kaatumiset verottivat aikaa tai aiheuttivat kilpailijan suorituksen keskeyttämisen, joten piste-ero kärkeen kasvoi tuntuvaksi. Etenkin ACA- ja avoimen luokkien kärkikamppailuissa voimakkaasta tuulesta ei oltu moksiskaan. Hyvä keli otettiin voimakas tuuli tervetulleena vastaa ja käytettiin tehokkaasti hyväksi. Kilpailun kärjessä nähtiin aikaisempien vuosien mitalistit ja lähtöjen pisteet varmistuivat vasta maaliviivalla. Kisa oli tasaista loppuun asti sijoitusten vaihtuessa useaan kertaan kolmioradalla käydyssä kilpailussa.

Tapani Pakarinen tuli kärkikahinoihin edellisvuoden hienoisen epäonnistumisen jälkeen. Hän kävi tiukan kisan Jukka Vaijärven kanssa ja tasaisen varman työn tuloksena oli ACA-luokan mestaruus sekä yhteislähtöjen nopeimmat ajat. Kanoottipurjehduksessahan kaikki luokat lähtevät samaan aikaan, vaikka kilpailijat kisaavat keskenään omissa luokissaan.


Kuva: Pakarinen vauhdissa (Kuva: Tomi Kallio-Könnö)

Kari Nykänen oli uudella kanootillaan ensimmäistä kertaan avoimessa luokassa mutta kuittasi mestaruuden itselleen niukasti ennen kolminkertaista avoimen luokan mestaria Asko Nikanderia. IIIC-luokan voittajaksi aavisteltiin uutta nimeä heti lähtöviivan jälkeen. Simo Aho taisteli oman luokkansa kärjessä koko kilpailun ajan ja lopulta merkitsikin mestaruuden nimiinsä.

Erityinen ilahduttavaa tämän vuoden kilpailussa ennätyksellinen osanottajamäätä, sekä uusien kilpailijoiden ja purjekanoottien määrä. Purjehtijoita oli kahdeksasta eri Suomen Kanoottiliiton jäsenyhdistyksestä. Lohjalaiset olivat ensimmäistä kertaa kilpailun järjestäjinä ja suoriutuivat tehtävästä hienosti. Lohjanjärvi tarjoaa upeat puitteet kanoottipurjehduskilpailujen järjestämiseen.

---

Tulokset luokittain:

IIIC-luokka

1. Simo Aho, Mikkelin Melojat
2. Simo Poikolainen, Suomen Kanoottipurjehtijat
3. Olli Virta, Sipoon Kanoottiklubi

Avoin luokka

1. Kari Nykänen, Helsingin Kanoottiklubi
2. Asko Nikander, Suomen Kanoottipurjehtijat
3. Anssi Ahlgren, Merimelojat

ACA-luokka

1. Tapani Pakarinen, Kanotklubben Wiking
2. Jukka Vaijärvi, Marjaniemen Melojat
3. Kari Hellström, Melanvääntäjät
Comments