Retket‎ > ‎

Retkikertomus: Teksas-baari ja Lahnalahti

Kanoottipurjehtijoiden pitkä retki Tammisaaren kansallispuistoon 24. - 30.7.2011

Suomen kanoottipurhjehtijoiden pitkä kesäretki suuntautui tällä kertaa Tammisaaren saariston kansallispuiston alueelle ja sen liepeille. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1989, ja se ulottuu sisäsaariston Älgön saaresta etelään Tammisaaren uloimmille luodoille. Puiston pinta-ala on 5200 ha. Kansallispuiston luonto on monimuotoista ja se onkin puiston suurin nähtävyys. Suurimmilla saarilla voi tavata jopa hirviä, valkohäntäkauriita, mäyriä ja jäniksiä. Osa saarista onkin synkkää metsää ja erämaajärviä ja osa tuulen hiomia luotoja, joissa pesii tuhansia merilintuja. (Tammisaaren saariston kansallispuiston esiteen mukaan)

Lähtöpaikaksi oli sovittu Tammisaaren Predium-satama. Osallistujat olivat samat kuin viime vuonnakin eli Asko, Markku, Satu ja Simppa. Lähtöpäivän sää oli oikein otollinen. Ehkäpä siksi, että Simpalla olikin tällä kertaa allaan kajakki, tuultakin oli mukavasti niin, että purjeillakin pääsi liikkeelle.

Ensimmäinen tauko pidettiin Heimosholmin poukamassa, jossa olivat meduusat myös liikkeellä. Saaristo alkoi jo näyttää kauneimpia puoliaan matkan edetessä. Jatkoimme Byxholmenin itäkärjen kautta Fladalandetiin. Iltaa kohti vastatuuli voimistui, mutta pääsimme turvallisesti perille. Fladalandet on mielenkiintoisen muotoinen ja kiertäessämme saarta mietimme, kenen suunnistustaitoihin voikaan luottaa, että pääsemme takaisin paateillemme. Saaressa oli melko paljon veneitä ja hämmästelimme kovaa pörinää luodolla, kunnes meitä valistettiin, että se on veneen agregaattori. Niin että se siitä luonnonrauhasta ja luontoretkeilystä veneillä!

Tiistaiaamuna teimme aamutoimet kaikessa rauhassa ja pääsimme vesille vasta puolenpäivän jälkeen, mutta onneksi lomalla ei ole kiire mihinkään. Suuntasimme kohti Jussarötä. Tauolla söimme saaresta poimitut kanttarellit ja nautimme uimisesta ja auringonpaisteesta. Sää oli edelleen mitä parhain sekä melojille että purjehtijoille, mutta siitä huolimatta Asko laski purjeensa ja siirtyi melojien kastiin.

Jussarössä kiersimme luontopolun lammashaassa ja katsoimme elokuvan Jussarön mielenkiintoisesta historiasta. Jussaröllä onkin pitkä asuttu historia. Ensimmäisen kerran saaren nimi mainitaan jo 1240-luvulla, ja ensimmäinen asukas saaressa oli 24vuotias kalastaja vaimoineen vuonna 1774. Muutaman vuoden päästä saaressa oli jo kalastajakylä. 1800-luku oli Jussarön suurinta aikaa. Silloin saareen tulivat ensimmäiset luotsit ja rakennettiin ensimmäinen majakka vuonna 1811. 1834 alettiin louhia rautamalmia. Saaressa oli 14 avolouhosta. (Esite.)

Kuva: Jussarön luontopolulla lammashaassa.


Nykyinen majakka rakennettiin 1933 ja se oli ensimmäinen täysautomaattinen majakka. Majakka ei ole enää Jussarön saaressa, vaan se siirrettiin Sundharun luodolle. Majakkamiehet muuttivat pois saaresta ja tilalle tulivat merivartijat vuonna 1930. Vuonna 1954 Vuoksenniska yhtiö aloitti kaivostoiminnan saaressa. (Esite.)

Kaivostoiminnasta kertova dokumentti oli mainio ajankuvaus ja valaisi merenalaisen kaivoksen toimintaa mielenkiintoisella tavalla. Kaivauksia tehtiin 200 metrin syvyydessä meren alla, ja siellä pidettiin myös ruokatauot. Turvajärjestelmät olivat aivan uutta tekniikkaa ja television uutuus tiedotusvälineenä huokui dokumentin juhlallisuutena ja toimittajan innokkuutena. Kaivosmiehiä varten saareen rakennettiin kerrostaloja, joissa oli kerhotilat ja jopa ravintola "Teksas" työmiesten vapaa-ajanviettoa varten. Kaivostoiminta lopetettiin vuonna 1967. Tuolta ajalta näkyvissä ovat edelleen autioituneet ja raunioituneet kerrostalohirviöt saaren keskiosassa. Alueella pidettiin kaupunkisotaharjoituksia, kun puolustusvoimat piti saarta hallussaan vuoteen 1989 asti.

Nykyään retkeilijät ja veneilijät voivat nauttia pienen sivistyksen ja kulttuurin hetken Jussarön kahvilassa, kuten mekin. Kahvila kävi hyvin Teksas-baarista, mutta jäätelö oli päässyt juuri loppumaan ja se oli kyllä karvas pettymys.


Kuva: Terveisiä Teksas-baarista. Katsoimme elokuvan Jussarön kaivoshistoriasta illan päätteeksi.

Keskiviikkona suuntasimme nokkamme Älgön saarta ja Rödjania kohti. Siellä meitä odotti saunavuoro. Älgö on suurin kansallispuiston saarista (45 ha). Ennen saunaa teimme tutkimusmatkaa saarella ja toivoimme saavamme täydennystä juomavesiastioihin. Kaivo löytyikin lammashaasta, mutta se oli lukittu. Onneksi kalastaja ja saaren valvoja löytyi ja hän oli juuri laskemassa saunavettä. Siinä samalla saimme mekin porakaivovettä, joka oli juotavaa, vaikka olikin vähän ruskehtavaa.


Kuva: Asko päätti kokeilla kuivapuvussa uimista ja totesi, että se on hyvä varuste, jos uimavedessä on sinilevää.

Todellinen syy Askon uintiretkeen oli kuitenkin halu kokeilla, miten uudet aukkopeitot pitävät kanootin kaatuessa ja miten onnistuu kanottiin kiipeäminen melakellukkeen avulla. Aika rankalta näytti, mutta onnistui! Harjoituksen jälkeen Asko tuumasi, että pienempi purje täytyy laittaa, ettei todellisuudessa koskaan joutuisi tuota tekemään. Tosin mieli muuttui purjeiden suhteen matkan aikana kuin tuuliviiri.

Saunominen teki hyvää kaikille ja olimme kuin uudestisyntyneitä saunan ja uimisen jälkeen. Nuotiopaikalla paistoimme lättyjä ja maistoimme vastasavustettua siikaa ja kampelaa, joten ei ollut enää mitään toivomisen varaa elämässä. Ilta kului rattoisasti edellisvuoden retkeä muistellen ja veneilijöiden kanssa seurustellen. Teltapaikalle saavuttamme tapasimme vielä Sipoon kanoottiklubin meloja Clasin, joten juttua riitti vielä loppuillaksikin.



Kuva: Vastasavustettu siika ja kampela maistuivat taivaallisen hyviltä.

Torstaiaamuna osa retkeilijöistä päätti palata aavistuksen verran takaisin päin, kun toiset suosittelivat kovasti Modermaganin saarta, jossa olivat poikenneet edellisenä päivänä. Saari olikin mielenkiintoinen ja todella kaunis. Nimensä mukaisesti lahden pohjukka oli kuin äidin kohtu: rauhaisa ja turvallisen suojaisa. Korkeat kalliot nousivat lähes kohtisuoraan vedestä. Maihinnousu lahdenpohjukasta oli hieman vaikeaa, mutta aikaisemmin lahden alkupäästä onnistuu. Saaressa on n. 2 km luontopolku, nuotiopaikka ja vastauudistettu WC.


Kuva: Modermagan oli nimensä mukaisesti kuin äidin kohtu.

Sitten suuntasimme varastojen täydennykseen Sommarön kauppaan. Terassilla nautitut virvokkeet ja ruuat maistuivat myös. Yöksi emme siihen hulinaan halunneet jäädä, joten katsoimme sopivan yöpymispaikan ja lähdimme vielä illalla sitä kohti. Välietappeja sään seuraamiseksi oli sovittava, sillä taivaanranta oli paikoin uhkaavan musta ja kaukaisia jyrähdyksiäkin kuului. Sömmarön edestä lipuva laiva hämäsi melojaryhmän täysin ja teimme pienen harharetken kaislikon läpi taukopaikalle.

Ehdimme lopulta saareen ennen ukkosta ja kunnon sadetta. Iltapala oli kyllä vähän kesken vielä, kun ukkonen ajoi meidät katoksen suojaan ja telttoihin. Tulipa mentyä kerrankin ajoissa maaten.

Perjantaiaamuna edellisen yön ukkonen ja synkeys oli poissa ja taas oli luvassa aurinkoinen ja lämmin päivä. Olimme päättäneet viettää päivän saaressa saarta tutkien, sienestellen ja kalastaen. Saari osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi. Luonto oli monimuotoista: metsää, suota, kalliota, suojaisia lahdenpohjukoita. Surullisempia löytöjä olivat monenmoiset roskat: muovipullot, tynnyrit, teräsovi, 2 tuolia jne. Saari oli ollut mitä ilmeisemmin aiemmin armeijan käytössä ja uloimalla luodolla olikin kyltti asiasta, mutta kyltti oli kaadettu eikä retkeilykarttakaan tätä saarta enää sotilasalueeksi määritellyt.


Kuva 6 Harharetket kaislikon suhinaan.

Purjehtijaryhmä teki aamupäiväpurjehduksen Hästö Busön ympäri ja sai kuulemma mukavaa aallokkoharjoitusta saarten ympäristössä. Maisemat olivat sielläkin olleet mielenkiintoiset. Karu ympäristö muovaa saarten luonnon kuin japanilaiseksi puutarhaksi ja männyt bonsai-puiksi. Keräilyryhmä sai mukavan määrän kanttarelleja ja jäi odottamaan, mitä saisi aikaan pyydystäjä/kalastajaryhmä. Kalapaikka oli jo valmiiksi katsottu.



Saaresta löytyi nimittäin mielenkiintoinen lahti, joka ristittiin Lahnalahdeksi. Lahti oli täynnä pohjan tuntumassa köllötteleviä suuria kaloja. Sinne päätettiin illan suussa lähteä kaloja narraamaan. Varustukseksi otettiin jos jonkinmoista syöttiä. Lahnatpa vain osoittautuivat laiskoiksi ja välinpitämättömiksi. Mainittiinpa paikkaa ajan kuluessa kalastajan painajaiseksikin, koska kaikki sata kalaa makasivat näkyvissä, mutta vaikka syötti olisi osunut kalan nokan eteen, ei edes evä värähtänyt. Muutama ahven innostui syöteistä ja jäi koukkuun. Lopulta yksi lahnoistakin meni halpaan ja päätyi koukkuun. Rannalle vedettäessä se haukkoi henkeään niin pahankuuloisesti ja apua pyytävästi, että päästimme sen takaisin veteen. Uskottava oli, että lahnat eivät innostu ja kalastajat päättivät vaihtaa paikkaa.



Meloja pääsi silloin hommiin ja päätti mennä panemaan kaloihin vähän vauhtia harrastamalla kalanpelotusmelontaa. Se tapahtuu niin, että melotaan lahteen, joka on täynnä lahnoja ja läiskäistään muutaman kerran melalla niin, että kalat pelästyvät ja lähtevät liikkeelle ja sitten toivotaan, että ne pois mennessään innostuvat kalastajien syöteistä lahden suulla. Yhden lahnan verran tämä tuotti tulosta.

Olisi kai sinne merelle ja saariin voinut pidemmäksikin aikaa jäädä, mutta lauantaiaamuna kotimatka kutsui. Purjehdus- ja melontasää oli jälleen oikein sopiva ja matka taittui lähes myötätuuleen joutuisasti. Viimeisen tauon ennen satamaan tuloa pidimme samassa paikassa, jossa pidimme ensimmäisenkin tauon.

Retken päätteeksi jäi kiitollinen mieli niin kuin olimme saaressa jutelleet siitä, miten paljon meillä olisi kiitoksen aiheita elämässämme, vaikkemme aina niitä muistakaan.

Ensi kesän pitkän retken haave ja alustava suunnitelma on purjehtia ympäri isoa Inaria. Saa nähdä, toteutuuko haave nyt vai jääkö vielä tulevaisuuteen.

Teksti: Satu Inkala
Comments